E kävi ajamassa n. 40 askeleen jäljen, tooooooosi loivaa serpentiiniä. Palkkaa joka askeleella, kannassa ja kärjessä. Kannoin jäljen alkuun ja pidin kiinni molemmilla käsillä ryntäistä. E tietää jo selvästi, että nyt ajetaan jälkeä ja lähtee etsimään jäljen alkua heti kun laitan sen maahan. Vähän on ehkä hätäilyn makua, mutta pidän napakasti kiinni enkä laske eteenpäin ellei namit katoa. Tuntuu toimivan ja kylläpä saan itseäni syyttää jos ei E opi ajamaan hienosti.
T oli samaan aikaan poikien kanssa pitkällä pyöräajelulla ja tuli kotiin leveä hymy kuonollaan. :)
Tottiksessa En kanssa on tehty seuraamista, istumisia ja maahanmenoja. Sekä kontaktia ja perusasentoa. Maahanmenoja tehtiin aikalailla häiriön alla - viimeisellä eläinlääkärikeikalla. Onnistui. Käsiavuilla siis. Seuraamisessa alan pikkuhiljaa häivyttää kättä pois ja liittää käskyä mukaan. Istumisessa odotan lisää nopeutta ja vasta sitten jatkan eteenpäin. Maahanmenoja varmistan pari treeniä käsiavuilla ja alan liittää käskyä ja häivyttää kättä pois. Uutena on tarkoitus keksiä joku kosketusalusta joka ei katoa En hampaisiin ja ryhtyä naksuttelemaan sitä. Leikissä tahdon apparin, joka autaaa liinan kanssa En takaisin minun luo. Nyt on liikkaa huuhailua. Luovutus onnistuu, jopa niin kivasti, että voin pyytää lenkillä pudottamaan jotain iljettävää ja E sen pudottaa. Ja joo, kehuakin vois. Miten sen aika yksin treenatessa voikin unohtaa?? Taru, tänks. Tule tänne taas pian.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti