Yleensä tästä urheiluhulluudesta kärsii (?!) koiraeläimet. Ne eivät kyllä ehkä kärsi. Tänä syksynä olen puolipakottanut myös miehen ja hevosen (!!) lenkille, itseni olen ahdistellut ryhmäkahvakuulajumppaan.
Aloitetaan tuosta lenkkeilystä. Koirat siis ok. Miehen olen patistellut aamusta ylös ja ulos - koirien kanssa. Siitä on monenlaista hyötyä: koirat liikkuu, mies liikkuu ja iltapäivästä voin keskittyä lähinnä tottis/jälkitreeniin tai vaikka olla kokonaan treenaamatta. Käydä vaan metsäkävelyllä lapsen ja koirien kanssa. Ja miehen kunto kasvaa. Tehokasta.
Vohvelin olen tutustuttanut tehokkaaseen hölkkälenkkeilyyn (tämän on siis ansiokkaasti kesällä aloittanut jo se "toinen" nainen). Saa nähdä miten se homma etenee, kun ilma viilenee ja hevonen piristyy. Siis hevonen riimuun ja menoksi. Hölkäten. Molemmat. Vastaantulijoiden ilmeet ovat vaihdelleet huvituksesta...noh...huvitukseen. Voin vaan kuvitella millainen ilme Vohvelilla on. :D
Kahvakuula. Ou jeah. Loistava väline, mutta ryhmäliikuntatunti!! Me not like ollenkaan! Olen vallannut nurkkapaikan, koska INHOAN olla siinä edessä, niinkuin varmasti moni muukin. Mutta minä inhoan enemmän ja olen paikalla sen verran ajoissa, että saan sen nurkkapaikan. Siitäs saitte. No, viimekerralla paikalle tuli joku mattimyöhänen, joka ei ollut paikalla ensimmäisellä kerralla. Olin näkyvästi linnoittautunut omaan nurkkaukseeni, niin eiköhän hän pyydä, että jospa siirtyisit eteenpäin. Joo en. En siirtynyt en. Käsittämätöntä! Tullaan myöhässä, ekalle kerralle ei tulla ollenkaan ja sitten pyydetään vielä siirtymään hyvin merkatusta vakipaikasta. Ei voi ymmärtää. (Toim. huom. tämä on siis lähinnä allekirjoittaneen heikkoutta ryhmätuntitilanteissa, ei mitään muuta. Onneksi tämän kurssin jälkeen osaan perusasiat ja voin heilutella sitä kuulaa ihan itsekseni. Siitä saitte. Taas.)
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti