Ahneella on.

Tinka veti mahaansa reippaan litran kinkun lientä ja rasvaa. Mitäpä siihen lisäämään. Huoh. Onneksi ei ollut antanut Edin syödä sitä. Nyt se sitten makaa turvonneena pesuhuoneessa ja käyn tarkistelemassa ja ruuttaamassa parafiiniöljyä kurkusta alas tasaisin väliajoin. Ja käytän yhtä tasaisesti ulkona, molempia. Oli Edikin sen verran maistellut, että hyvä jano sillä on. Että en olisi halunnutkaan nukkua ensi yönä. Ei ees yhtään väsytäkään. Eipä. Vaan onhan Tinka selvinnyt hengissä parista pussillisesta leipää, viidestä banaanista, pellillisestä kuumia pipareita, kilosta lintujen rasvasiemenseosta - jospa tämä nyt vaan lisätään tuohon kunniakkaaseen listaan.

Vaikka mikä minä olen sanomaan? Aika reilusti tullut ilmaistua suklaata kitusiin, kaikissa mahdollisissa muodoissa: kakkuna, konvehtina, paloina, kekseinä - you name it, I have eaten it. Että jospa sitä itsekin nappaisi öljyä. Mikä mahtaa olla annostus ihmiselle? 

Tässä kuva syksyltä, kun eläimet ymmärsivät syödä niille tarkoitettua ruokaa ja Edi oli nykyistä kokoaan melkoisen paljon pienempi.

Tinka, ennen tätä episodia, on treenannut kaukokäskyjä kivalla menestyksellä. Nyt pyrkii pysymään paikallaan vaikka palkka on minulla, eikä takana. Aika jees. Ei mitään nopeaa toimintaa seisomisen osalta (toisin kuin eräillä, heh), mutta toimii (toisin kuin eräillä, hehheh). Ei pitäisi näköjään tänäänkään kirjoittaa. Pahoitteluni.

Edi on tarjoamalla tarjonnut maahanmenoa sekä istumista jo toisen kerran, jes. Seuraaminen on parempaa jo yhden Riikan kanssa treenamisen jälkeen. (Riikka, voitko asua pikkuisen lähempänä.) Seuraamisessa pidettävä huolta etten kävele vinoon ja että pidän käden asennossa, jossa Edi voi seurata nenä a) tarpeeksi ylhäällä ja b) suorassa ja c) muistan palkata molemmista käsistä ja d) häivyttää kättä jo enemmän pois. 

Edissä alkaa myös näkyä omaa tahtoa, eikä se aina ole niin kiltti. Minusta se on tosi hienoa, toivon, että se johtaa tilanteeseen jossa minä saan tehdä virheitä ja Edi kestää katsoa ne minun mokat tassujen välistä. Paikallaoloa treenattu myös, siis ihan alkeita. Nami tassujen välissä ja minä siihä ihan vieressä, kontaktista saa luvan syödä. Oottaa käsky on opittu ihan vahingossa ja se toimii ulkona yllättävän hyvin. Kotioloissa ja kylässä räminäpurkki on tosi hyvä, utelias nenä ei poistu pelkällä "ei" -käskyllä, räminäpurkki toimii tosi vähällä teholla hienosti. Hyvä niin. Ja ne hypyt...lenkillä ollessa kuuluu sellainen "humps, humps", sitten korvan juuressa kuuluu "rousk" ja Edi the eläimen takajalat ohittavat kulkijan silmien korkeudella. Oujeah. Mitenhän käy meidän tarhan aitojen, ovat vaan vaatimattomat 180 cm, eikä ole kattoa...

Herra V on venyttänyt joitain "entiedä" nimisiä kohtia jaloissani ja ne edelleen jumivat. Niinpä ystävällinen opettaja viime tunnilla vähän venytti jalkaani. Eli siis roikkui kiinni koivessa ja käänsi sitä 180 astetta joka suuntaan samalla nostaen/vetäen/taakse taivuttaen. Tuntui oikeasti tosi makealla. Itse ei millään pysty sitä samaa tunnetta saamaan vaikka kuinka kääntäisi jalkaa vaikka mihin. Muut lihakset (hmmmm) ottavat kiinni jo ennenkuin venytys tuntuu siellä missä sen pitäisi tuntua. Ja pitihän sitä tunnin jälkeen lumisella kentällä, limukorit aitoina, vähän demonstroida miten aitojen yli silloin joskus juostiin. Kun tottahan se on huippuunsa trimmatusta lihaksistosta kiinni ettei jalat taivu Vn ympärille, eikä suinkaan helvetinmoisesta itseaiheutetusta alaselän/hartioiden/pakaroiden/reisien jne. jäykkyydestä ja joustamattomuudesta. Sanoo hän vetää ties monenneko suklaapalan alas pienen hikottelun saattelemana...vatsanahka on siis aika rento, heh...ei naurata ollenkaan. Kesäksi kuntoon ja sitä rataa. Mutta joo, on pienestä kiinni, että ratsastus alkaisi näyttää taas ratsastukselta. Kärsivällisyyttä perkele. Tällä asenteella siis tänään.

Miten se meni. Kaikki mulle heti. Minäminäminä. Ja koirat muistuttaa omistajiaan. Ahneella on jokseenkin karu loppu. Jospa alla oleva kuva rauhoittaisi mieltä. Joululoma sitä ei tehnyt. Onneksi olen ikuinen optimisti ja uskon, että asioilla on tapana järjestyä. Niin se vaan menee. Kaikella on joku tarkoitus. Aina.