Don't get me wrong, rakastan työtäni. Paljon. Joskus jopa liikaakin. Ja joinakin hetkinä päivät, saatikka viikot, tuntuvat todella pitkiltä. Ja illat, silloin ne työt yleensä jatkuvat.
Aamulla ennen kahdeksaa pikapalaveri kahden opettajan kanssa tämän päivän tunneista ja pedagogisten asikirjojen päivityksistä, vanhempien kanssa tehtävistä mahdollisista palavereista, eilisestä psykologin konsultaatiosta ja tämän päivän tulevasta terapeutin palautekeskustelusta. Yhden opettajan tsemppausta pedagogisen asiakirjan tekemiseen, se kun ei aina ole itsestäänselvyys mitä ja miten siihen laitetaan ja jos ei vaikka halua laittaa mitään eikä mitenkään niin siinäpä sitten ollaan. Periaatteellsta keskustelua palaveriajankohdista. Melko reippaaseen äänensävyyn, melkein yhteisymmärryksessä. Koulupsykologin kanssa pikainen keskustelu päivän tutkimuksista ja tulevista jutuista. Sovittiin, että jatketaan myöhemmin määriteltävänä ajankohtana. Klo 8.30 aamun adrenaliiniannos oli siinä, herätys ilman kahviakin taattu ja matka jatkuu tunnille.
Tunnilla kirjoitelmia, joissa pääpaino ryhmätyöskentelyn onnistumisessa. Ja siinä, että jokainen osallistuu ja antaa työparilleen rauhan tehdä työtä. Ja vieressä olevalle työparille myös. Ja että ei, purkkaa ei syödä, huppua ei pidetä päässä ja jalat ovat kohti lattiaa - eivät tuolilla tai pulpetilla. Kun nämä asiat saatiin kuntoon tarinoista tuli hauskoja ja oppilailla oli oikeasti mukavaa. Niinkuin opettajallakin. Tunti loppui siihen, että oppilaat hiippailivat lukemassa toisten ryhmien tarinoita ja yrittivät olla hihittämättä ääneen hassuille jutuille. Neljä minuuttia ennen tunnin loppua oppilaiden kehumista ja pikapikaa tavaroiden keräys ja siirtyminen seuraavaan paikaan, josta myöhästyin vain sen 5 minuuttia.
Eskareiden kanssa vajaa tunti, tunnin suunnittelu oli tapahtunut puolittain sähköpostilla ja puolittain tunnin alussa. Koska eskarit ovat eri rakennuksessa, yhteistyö on melko haasteellista - yhteisen ajan löytyminen on suorastaan mahdotonta. Kun sitten vielä ne oppilaat, joille tuokiot on suunniteltu, ovat poissa, niin pikapikaa uusi suunnitelma ja eikun hommiin. Puheterapiaa ei tänä vuonna ole ilmeisesti saatavilla, joten eskareiden puheopetus pitäisi saada mahtumaan jotenkin siihen kahteen tuntiin joka eskareille on laaja-alaiselta erityisopettajalta varattu. Yhteistyö eskareiden kanssa on uutta ja työskentelymallit hakusessa, joten suunnittelulle ja toisten aikuisten vahvuuksiin tutustumiselle pitäisi jostain repiä aikaa. Palautekeskustelut oppilaista rajoittuvat siihen 6 minuuttiin, joka leikkiaikaa lapsille ja minulle siirtymäaikaa takaisin koululle. Ei ihan tunnu riittävältä ja sanottavaa olisi puolin ja toisin paljon enemmän. Pikaisesti vaihdetaan ajatuksia, valvotaan lapsia leikeissä ja mietitään jatkoa ja ohjeistusta avustajalle. Puoliksi ulkona juttelen vielä yhden lapsen kanssa, joka on joutunut pois leikistä ja piiloutunut vaatenaulakkoon. Kun saan lapsen vähän reipastumaan ja palaamaan takaisin muiden luo, lähden kengännauhoihin kompastellen kipittämään takaisin koululle. Koululla huomaan jättäneeni osan materiaaleistani eskarin puolelle - ehkä muistan ottaa ne sieltä joku kerta.
Opehuoneeseen ehdin viisi minuttia ennen seuraavaa tuntia. Sovin puheopetukseen tulijoista, ohjeistan testinteikijöitä ja järjestän aikaa hoppien täydentämiseen enkunopen kanssa. Tässä vaiheessa kello on jo soinut ja minä en ole muistanut heittää takkia pois, enkä vaihtaa sisäkenkiä. Aamulla pientä erimielisyyttä herättänyt kollega ei ole saapunut opehuoneeseen, muistutan itseäni, että juttelen hänen kanssaan vielä tänään ja varmistan, että asiat ovat ok.
Tunti kuluu sujuvaa lukutaitoa harjoitellessa. Loppuun isommat innostuvat hurjasti ekapelistä ja se on aika hauskaa ohjattavaa.
Ruokavälkän päivitän hoppia, kertaan eilisen psykologin konsultaation vielä kerran opettajan kanssa ja sovin, että jatkamme asioiden järkeistämistä ensi viikolla. Kunhan olemme molemmat nukkuneet ja kerinneet sisäistää sen valtavan informaatiotulvan. Lohdutan luokanopettajaa, hän tekee todella hyvää työtä. Hänen ei tarvitse revetä terapeutiksi tai antaa neljää eri virikettä yhtä aikaa. Hyvin ja laadukkaasti hoidettu luokanopettajan työ on myös kuntouttavaa toimintaa. En ole varma uskooko luokanopettaja ja muistutan itseäni, että käyn viemässä hänelle matematiikan konkreettisia apuvälineitä ja varmistan, että hän ymmärtää tekevänsä hyvää työtä ja että olen hänen tukenaan. Syön pikaisesti purkin rahkaa ja kahvin kanssa palan suklaata. Koulupsykolgin kanssa jatkamme siitä mihin aamulla jäätiin. 30 minuuttia kului nopeasti ja pitää jo siirtyä seuraavalle tunnille.
Ekaluokkalaisten puheopetus on antoisaa, sillä samalla voi tarkistella lukemaan oppimista. Oppilaat ovat herttaisia ja tekevät parhaansa. Pyörivät tuolissa ja kiipeävät sohvalle. Sihisevät ja sorauttavat r - ääneettä milloin kurkussa, milloin kielen reunan yli. Ja dennetellään. Kannustan ja kirjoitan puhevihkoon viestin kotiin. "Oppilaan kanssa on mukava työskennellä, hän tekee aina parhaansa." Toivon, että vanhemmat lukevat tekstin ja kehuvat oppilasta. Hän on sen ansainnut. Ekaluokassa on kotiinlähtöhiminät, osalta puuttuu läksymerkintä, toiselta on hävinnyt kirja, kolmas meinaa jo lähteä ettei taas myöhästy bussista, neljäs ei vielä ole alkanut edes laittamaan reppua valmiiksi ja viides on tiputtanut kaikki kynänsä pitkin lattiaa kirjastokorttia etsiessä. Autan luokanopettajaa saamaan oppilaat kotiin ajoissa ja iltapäiväkerhoon ja jään hetkeksi juttelemaan luokan asioista. Osaan vanhemmista ei ole saatu yhteyttä kouluasioissa ja sovimme miten asiassa edetään. Ja sitten pitääkin olla jo seuraavalla tunnilla. Tai piti olla. Himpun myöhästyin. Ehkä kaksi minuuttia.
Oman toiminnan ohjaaminen isossa ryhmässä ei ole helppoa, joten tämä tunti sujuu sitä taitoa harjoitellessa luokkatilanteessa. Tuntiin mahtuu myös lukuhetki lukemisen sujuvoittamiseen. Ei ole tekemisen pula, vaikka luokassa on kaksi aikuista. Lopputunnista huomaan, että terapeutti on jo paikalla. Jätän luokanopen selviytymään loppuhiminöistä ja siirryn ohjaamaan palaveriin tulijat oikeaan osoitteeseen ja nappaan mukaani muistiinpanvälineet. Palaveri alkaa heti kun luokanope saa oppilaat lähtemään kotiin. Tässä välissä käyn pikapikaa jututamassa yhtä opettajaa ja viemässä hänelle matematiikan materiaalit. Hän pahoittelee väsymystään ja sanoo, että jaksaa ensi viikolla vastaanottaa ideoita paremmin. Minä saan hänet toivottavasti paremmalle mielelle ja aidosti kehun hänen työtään - hän on taitava opettaja. Sitä toista opettajaa en ehdi nähdä, huomenna sitten.
Palaveri kestää reilun tunnin ja on täyttä asiaa. Suunnittelemme mahdollista koulussa tapahtuvaa kuntoutusta ja mietimme yhdessä ratakaisuja, joilla olisi pitkäkestoisia positiivisa vaikutuksia koulussa jaksamiseen ja oppimiseen. Useammin kuin kerran tekee mieli sanoa, että "resurssipula", mutta en sano. Yritämme järkeistää asiat siten, että kaikki tietävät omat roolinsa ja sen kuinka toimitaan jatkoa ajatellen. Mukava palaveri, paljon asia - oikeaa asiaa ja käytännön suunnittelua. Hyvä.
Töistä lähtiessä vielä muutama sana ohjaajan kanssa parin oppilaan tavoitteista ja siitä, miten pulmatilanteisiin kannattaa puuttua ja mitä tunneilla kannattaa seurata. Takki päällä ja kengät jalassa, en ihan vielä malta lähteä, pikkuisen vielä suunnitellaan huomista. Nappaan oman laukun ja tietokoneen ja olen lähdössä. Yritän muistaa kävinkö jo vessassa vai en ja olenko mahdollisesti muistanut soittaa tälle päivälle suunnitellut puhelut. Yhden puhelun muistan jo varmaksi unohtaneeni, kirjaan sen ylös. Kello on jo sen verran, että kiirehdin kotiin hakemaan oman lapsen hoidosta.
Päätän unohtaa työt tälle iltapäivälle ja jatkaa niitä vasta illalla, kun oma lapsi jo nukkuu. Testien tarkastusta, seuraavien tuokioiden suunnittelua, sähköposteja. Kotona teen välipalaa ja oman lapsen hetken hengähtäessä sohvalla, juttelen kollegan kanssa. On sielläkin ollut kiire.
Tänään sitten iltayöstä teen kirjallisia töitä ja lisäopintojen esseitä valmiiksi. Onneksi on täysikuu, niin ei nukuta. Muuten saattaisi vaikka harmittaa.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti