Vähän parempi päivä, viikonloppu tulossa. Ulkona tuulee ja myrskyää. Koirat lenkitetty ja treenailtu ja huomenna ja ylihuomenna pääsee tallille. Ja treenaamaan ihan ihteäänkin.
Rumba on edelleen kipeä, nyt vaan on tiedossa että mikä sillä on: kilpirauhasen vajaatoiminta. Kolme viikkoa aikaa toipua ja sitten katsotaan uudestaan. Jos edistystä ei tapahdu, niin sitten ei. Sitten Rumba pääsee Orpon ja Minnin kaveriksi odottelemaan muita karvatassuja tulevaksi. Tämä on ehkä ikävin asia eläinten kanssa touhuamisessa. Paitsi jos omistaa jonkun kilpikonnan tai norsun tai liskon joka elää niin kauan että sen voi jättää perinnöksi lapsenlapsille. Joudun ehkä harkitsemaan myös sitä vaihtoehtoa. Ja kilpikonnaahan minä olen aina halunnutkin. Vaikka en kyllä varmaan muistais ottaa sitä jääkaapista talvilevon jälkeen. Siellä se sitten köllöttelis ja jäisi melkoisen kummalliseksi perinnöksi niille lapsenlapsille.
Edin kanssa on treenattu esineen nostamista naksutinperiaalleella, minä odotan, odotan...odotan, odotan (tässä vaiheessa alkaa hermo täristä) ja odotan. Edi käy katsomassa esinettä ja minä palkaan. Ja sitten taas odotan. Se on jotenkin tosi yksoikonen treeneissä. Miusta tuntuu, että sille pitäs näyttää mitä minä siltä haluan ja sitten se vaan tekis. Eihän se niin mene, joten siinä sitä sitten vaan odotellaan. Ja täristään ja pidetään kädet vaan ihan omalla puolella. Tänään päästiin siihen vaiheeseen, että Edi nostamalla nosti liikkumattoman esineen maasta. Seuraavalla kerralla yritetään päästä samaan. Maahanmenot on mukavan nopeita, käsiavulla toki, mutta kuitenkin. Ja tekniikka juuri se mitä haluan. Aika jees. Istumiset on jotensakin hitaita, joten se jää nyt pikku tauolle. Seuraamista en ota ennenkuin opin palkkaamaan paremmalla äänellä ja tekemään lyhyttä pätkää. Eli palkkauksen ajoitusta treenataan.
Käytiin myös jäljellä. Edi teki hyvin, mutta se osaa paremminkin. Eli lisää treeniä. Nyt pääsin jo itse aika hyvin irti koirasta, mutta en kyllä kovin pitkäksi aikaa, enkä vaihtamaan puolta. Se siis seuraavan treenin tavoite.
Tinka on tehnyt haukkutreeniä ja tottista makkaralla. Kummasti virkistyy kun pieni (ei se kyllä enää hirmu pieni ole...) mies hengaa mukana.
Tänään metsässä Tinka ja Edi leikkivät. Tai no, kai se on leikkimistä. Pitivät tiukasti kiinni kepistä ja katsoivat kumpi laskee ensin irti. Siinä meni monta minuuttia kun ne vaan tuijotteli toisiaan eivätkä liikkuneet mihinkään. Sitten se keppi katkesi ja Tinka laski siitä irti. Edi aloitti voitontanssimurinan ja riekkumisen, Tinka kävi tyynesti makaamaan ja mulkaisi Ediä alta kulmien. Eikö ne vois leikkiä niinkuin tavalliset koirat, juosta ympyrää ja taistella ja riekkua?
Millainen emäntä, sellainen koira. Vai miten se meni. Näihin kuviin, näihin tunnelmiin. Keittiössä aukesi jotankin sihahtavaa. Tää lähtis.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti