Onpa tarttunut matkustusinto pikkumieheenkin. "Miun kauppa on täällä Meksikossa, tänne on tuhatkaksikolme kilometriä matkaa." "Äiti, milloin mennään jonnekin lentokoneella?" "Voidaanko mennä hotelliin yöksi?""Miten monta maailmaa (=maata) on olemassa?" Ta ehkä se ei ole matkustusintoa, vaan ihan silkkaa mielenkiintoa kaikkea omasta normaalista poikkeavaa kohtaan. Miten se meni, että ei omena kauas puusta putoa tai jotain...
Viime viikolla hevoinen sai tehdä töitä ihan urakalla, paitsi sunnuntaina, kun nukuin pommiin enkä ehtinyt tallille kaikesta hyvästä valmistelusta huolimatta. Tällä viikolla liikutuksen, säpsyilylle hihittelyn, rapsuttelun ja silittelyn hoitaa "vuokraaja", joka kyllä on enemmänkin toinen omistaja. Onneksi. Ei ihan oma taito riitä kaiken mahdollisen seuraamiseen. Minusta "se vaan on niin herttainen" ja oikeasti sillä voi olla vaikka ähky tai jotain. Mainitsin ähkyn kun se on ainut juttu jonka tiedän hevosilla voivan olla. Että tällä pohjalla täällä hevosta omistetaan.
Koirat ovat olleet sopuisasti päivät tarhassa. Tai no, sopuisasti ja sopuisasti. Edillä on kuonossa pientä osumaa, lie mennyt härkkimään Tinkaa turhan läheltä. Jotain siellä on tapahtunut, kun irti laskiessa Edi menee maihin aika vähästä Tinkan antamasta merkistä. Tämä ei kyllä ole ollenkaan huono juttu, sillä koirapojalla on ollut taipumusta yrittää kävellä Tinkan yli. Kunhan nyt vaan säilyvät kokonaisina ja ilman tikkejä, kiitos.
Noniih, tulipas sellainen olo, että olen mahdottoman hyvä eläinten omistaja. Ehkäpä ensi viikolla olenkin. Suunnitelmat on ainakin hurjat.
Sulaisi jo tuo lumi ja tulisi edes kunnolla kevät! Jos se sitten kesäkin tulisi. Ehkä. Ja jos ei se nyt sitten heti saavukaan, niin tässä kuvassa on niin vihreää, että silmiä häikäisee. Jospa se auttaisi.
Kuva on Uudesta-Seelannista.

Ei kommentteja:
Lähetä kommentti