Leirikoulusta kotiuduttu. Karmea flunssa, lihakset aivan jumissa ja hirmuisesti hilpeitä tarinoita nähtynä. Toki kaikkea ei niin hilpeääkin, niinkuin pakollinen oksentaja viimesenä päivänä. Vaan enemmän kuitenkin sitä hilpeää: Oppilaat hyräilemässä spidermania kun reilun kolmenkympin (lue: vajaan neljänkympin) villityksen vallassa pyörittelen kieppejä rekillä ja suhteettoman suuren innostuksen vallassa tykitän tehdä voltin alkeita ja kärrynpyöriä volttimatolla. Tuppasi naurattamaan. Kuvittelepa omalle kohdallesi: pinnistät kaikkin voimin että pääset rekille suht oikeaan asentoon ja vieressä lauma 6. luokkalaisia hyräilee spidermania. Ei pidä pokka, ei millään ja seurakset ovat tietysti melko tuhoisat. Myös kommentti: "Ei kai sulla ole hiki, kainalot on märät, YÖK", nauratti melko suhteettomasti. Minua. Olinhan riekkunut salissa jo 1,5 h kahden buranan voimin. Oppilaat ei ymmärtäneet tilanteen huumoriarvoa. Tai mietipä tätä: oppilaat päättivät leikkiä "Ernesti from Pornainen" - henkilöitä ja minä ja toinen huoltaja otimme tilanteen vaatimaa etäisyyttä "ei tunneta noita, eihän" ja tilanteeseen sopivalla tavalla treenikentän laidalta lähtee hillitöntä vauhtia juoksemaan kaksi pesäpalloilijaa mailat kädessä, jahdaten "Ernestejä" ja huutaen että "homo". Ja mitä minä teen, tilanteessa vastussa oleva opettaja? Nauran karkuun pinkoville oppilailleni ja vilkutan hihittäville pesäpalloilijoille. Näin sitä opetetaan suvaitsevaisuutta.
Hommat sujuivat suurimmaksi osaksi oikein hienosti. Kassit oli pakattu ihan oikein (kassit, you know) ja viime metreillä oppilaat totesivat kuuluvansa sateenkaariperheeseen (toinen huoltaja oli myös nainen) ja minun tehneen aika urakan synnyttäessä 12 samanikäistä lasta. Tähän kun vielä lisättiin se, että bussipysäkillä oppilaat totesivat, että "ei niitä kasseja suojata sateelta, vaan se varsi", kun pyysin siirtämään kassit (korjasin että laukut, liian myöhään tosin) suojaan, niin saimme melkoisen hämmästyeitä katseita kanssamatkustajilta. Bussikuski oli hertainen. Me pakkauduimme autoon äänekkäiden ja sen yhden melkein oksentavan oppilaan, kanssa ja seuraavia asiakkaita sisään ottaessa hän totesti iloisesti, että "tuleekos tänne ulkopuolisiakin". Kiva setä, ajatellen, että kyseessä oli reittilinja-auto. Onneksi. Ei kaikilla ehkä riittäisi huumorintaju.
Kolmen päivän jälkeen kotona perjantaina olin varsin väsynyt. Lipitin useamman lasillisen (liian monta) viiniä, hihittelin itsekseni luokkaretken sattumuksille (miten selität tilannekomiikka pursuavat hetket englanniksi kun puhe sammaltaa, väsyttää, naurattaa ja itseasiassa ääntä ei lähde flunssan takia kuin kiekaisuina) ja loppujen lopuksi sammuin hyvinkin rentouttavaan 12 tunnin yöuneen omaan sänkyyn.
Olipa reissu. Tulipa tehtyä. Ihania oppilaita. Voi olla, että toukokuun lopussa ihan pikkiriikkisen opettajaa haikeuttaa lähettää oppilaat matkaan. Kunpa vaan osaisin kertoa heille miten hienoja ihmisenalkuja he ovat. Voi kai sen tunnustaa - minä pidän työstäni.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti