Rodeota, lampaalla. Yksi setä pitää kiinni pojasta ja kaksi muuta lampaasta, toinen edestä ja toinen takaa. En ole ihan varma, että pukitteliko lammas itse, vai heilutteliko sedät sitä, mutta kaikilla näytti olevan hauskaa. Lampaasta en kyllä tiedä.
Nämä sievät kengurut olivat jäänet ilman emon hoivaa ja ruokimme niitä joka päivä. Herttaisia, toinen niistä imi omaa peukkuaan ja toinen omaa varvastaan. Niitä ei saanut kauheasti paijata, koska niiden on tarkoitus kadota luontoon isona.
Tallinpito Australiassa on hiukan erilaista kuin Suomessa... Hepat käytiin laitumelta hakemassa moottoripyörällä (!!!) ja itsekin siihen osallistuin. Olihan se ihan loistavaa, aamulla ylös ja pikapikaa aamupala, mopo käyntiin ja laitumelle hevosia etsimään. Ratsailla piti olla aamusta, koska päivällä on ihan liian kuuma. Varusteisiin kuului EHDOTTOMASTI hanskat, pitkä paita ja housut, ranteet oli piilotettava. Jos tätä et tehnyt, niin jopas oli kirkuvan punaiset raidat käsissä. Aurinkorasvaakin kului jonkinverran.
Joillakin kerroilla törmäsimme kengurulaumaan. Australiassa ollaan jokseekin rentoja, joten saimme "jahdata" kenguruja hevosilla. Täyttä laukkaa siis, ihan päättömästi ja täysin vailla kontrollia. Vaan olipa siistiä!
Australiassa ihan parasta on sen luonto ja ihmisten jokseenkin kieroutunut suhtautuminen elämään. Kaikki ei ole niin justiinsa. Eräänkin kerran pysähdyimme ostamaan vettä ja kahvia tien vieressä olevasta...ööö...paikasta. Menimme sisään, pyysimme kahvia ja vastaus oli, että meillä myydän olutta. Joo, tahtoisimme kahvia. Vastaus oli, että olkaa hyvä - tässä on olutta. Poistuimme tuimien katseiden saattelemana takaisin vuokra-autoon ja kaasuttelimme pois paikalta.
Suht turvallinen välimatka tähän eläimeen on tarpeen. Kyltissä siis lukee, että "if the fall does not kill you, the crocodile will."
Kävimme katsomassa krokoja ihan luonnossakin. Pienellä venosella, jossa käsi ylsi veteen, jos vain nostit sen laidan yli. Aluksi kaikki sujui hyvin ja meidän iloksemme veneen lähistöllä uiskenteli useampikin otus. Pikkuhiljaa krokoja alkoi olla useita, ne liikehtivät melko levottomasti ja sittenpä opas kertoikin meidän poistuvan. Oli nimittäin pariutumisaika ja paikalle oli ilmeisesti tulossa aluetta reviirinään pitävä uros. Jeps. Muistin pitää kädet sievästi sylissä.
Vesi oli niin sameaa, että krokoja ei edes havainnut ennenkuin ne olivat melko lähellä.
Hmm...luulenpa, että tässä ollaan eksyksissä. Olimme matkalla leirintäalueelle ja tiet eivät ihan aina olleet mitä kartalla näyttää. Miehen kanssa on hilpeää matkustaa, hän kun ei ole oikein tottunut mihinkään four seasonia tasottomamapaan majoitukseen (ja tämä siis ennen minun tapaamistani, nyt four season on vain kaukainen unelma). Eräänkin kerran teltassa (voit jatkaa lukemista, tämä ei ole mitään kovinkaan intiimiä) mies pyöri ja pyöri, niisti nenää, aivasteli, joi vettä. Minä en sanonut mitään, odotin vain toisen nukahtamista, jotta itsekin saan nukkua. Hetken kuluttua pimeydestä kuuluu että "voi herranjesta, nyt minä tökkäsin itseäni silmään". Mies pomppaa ulos teltasta ja alkaa valella silmää vedellä. Minä uppoudun makuupussin uumeniin ja yritän olla nauramatta liian kovaa. Seuraavat yöt majoituimme sisätiloissa.
Perille pääsy kuitenkin kannatti, aina. Ihan huikeita maisemia ja upeita rantoja!
Tänne piti tulla veneellä, paikka on Whitsunday.
Tämä hurjan näköinen otus on cassowary. Sademetsäalueella parkkeerasimme auton ja odottelimme hakijoita. Lintu ilmeistyi parkkikselle ja jostain syystä pysyimme auton sisäpuolella... Linnulla oli keltainen muoviläpyskä merkkinä ja jälkeenpäin kysyimme, miksi se oli merkattu. Isäntä vastasi leppoisasti, että "se on jahdannut ihmisiä ja voi olla vähän ärsytysherkkä". Justjust. Sademetsäalueella kävimme myös illasta metsässä taskulamppujen kanssa. Metsään mennessä opas kertoi, että nisäkkäiden silmät kiiluvat lampun valossa punaisena ja hämähäkkien hohtavat kuin timantit. Suuntasin lampun ylös puihin - ei olisi pitänyt. Vastaan loisti isojen ja pienien timanttien meri ja kun samalla naamaan takertui hämäkinseittiä, olin ihan valmis kiljumaan kuin tyttö ja juoksemaan takaisin sisälle, lukitsemaan oven ja tulemaan ulos vasta kun aurinko nousee.
Eräällä retkistä törmäsimme näihin ihanuuksiin.
Ja sitten kun niitä alkoi olla jokapaikassa, niin pikkuisen jo minuakin meinasi säikyttää. Eräänkin reissun vessat olivat katostaan ja lattiastaan avoimia. Jo vessaan mennessä kurnutus oli korviahuumaava. Sitten kun avasit oven, pari sammakkoa tipahti niskaan ja muutama kurkisteli seinällä. Jos uskalsit kaikesta huolimatta aukaista pöntön kannen, killitti sielläkin vähintään yksi vihreä otus. Vaati jonkinlaista mielenlujuutta olla huutamatta ääneen. Oli ne kyllä aika metkoja!
Tämä luomoava piiros oli erään kallion seinässä. Olisin voinut jäädä kallion luo vaikka kuinka pitkäksi aikaa. Olen ihan varma, että minussa virtaa aboriginaaliverta. Senhän näkee jo naamasta.
Uluru. Kivessä on jotain taianomaista. En yhtään ihmettele, että aboriginaalit pitävät sitä pyhänä.
Jossain matkanvarrella.
Seuraava kuva on erään viininvalmistusalueen majapaikasta. Muita kuvia sieltä ei ole. Kävi nimittäin niin, että saavuimme paikalle melko myöhään ja viinimaistajaiset olivat lähitilalla ohi. Ystävällinen omistajapariskunta otti meidät kuitenkin avosylin vastaan. He olivat juuri lähdössä reisuun eivätkä halunneet heittää hyviä viinejä hukkaan. Niinpä saimme pahvilaatikollisen (ison) täynnä viinejä mukaamme sen jälkeen kun olimme yhdessä heidän kanssa ensin humaltuneet melko tukevasti viinitilan terassilla. Olimme majapaikassa useamman päivän, enemmän kuin ajattelimme, sillä eihän niitä viinejä voinut jättää juomatta. Tietenkään. Laatu oli aika bueno. Olo ehkä ei.
Pääsin myös lähikontaktiin dingojen kanssa. Ne oli koulutettu naksuttimella, aika hienoa!
Tuo oikeanpuoleinen kaveri ei oikein digannut tuota vasemmanpuoleista.
Maailmassa parasta on se, että kaikkialta löytyy upeita, kaunissieluisia ihmisiä. Ja lumoavia maisemia.
Uusi-Seelanti
Kummallista otusta ruokkimassa.
Merileijonia. Ne on aika isoja. Oltiin tuolla rannalla ratsain. Hevoset olivat ihan levollisia. Mitähän Vohveli olisi noista tuumannut...?
Uudessa- Seelannissa ei voi välttyä elokuvajutuilta, tämä kuva on helppo tunnistaa.
Aamu laukkaradalla.
Nämä paikat tekevät matkustamisesta kaiken sen säädön arvoisen. En edes muista missäpäin Uutta-Seelantia tämä on, jonkun vaellusreitin varrella varmaan. Näissä paikoissa on sitä jotain. Minä tahdon takaisin maailmalle.
Mordor.
Villihevoslauma. Hevoset ovat vain päässeet villiintymään. Kuvastaa ihmisten asennetta "ne vaan on tuolla noin".
Fidji
Tänne en varmaan ikinä pääse uudestaan. Ihan ainutlaatuinen kokemus. Saarelle, jolla majoitumme, piti ensin tulla pienellä lentokoneella ja sitten vielä veneellä. Oli aika uskomaton kokemus heittää kengät jalasta ja kahlata ihoa lämpimämmässä vedessä. Saarella ei ollut kuin yksi tie ja majapaikassamme ei ollut autoja, liikuttiin veneellä. Täällä kävin myös snorklaamassa ja laitesukeltamassa ensimmäistä kertaa ikinä. Snorkklaus vielä meni, mutta se sukeltaminen. Eihän minulla ole mitään kurssia käytynä! Sain ohjekirjan, katselin sen läpi ja sanoin että valmiina ollaan. Varusteet päälle ja veteen. Ekalla sukelluksella käytiin yhdeksässä metrissä ja toisella 12 metrissä. Ekan ja tokan sukelluksen välissä opettelin miten lasit tyhjennetään veden alla, lasin alareuna irti naamasta ja puhallus nenänkautta. Lasit tyhjenee. Toiselle sukellukselle hyppäsin kuin ammattilaiset, veneenreunalta taaksepäin kallistumalla. Ja eikun sukeltamaan. Yhdeksässä metrissä lasit alkoivat täyttyä ja pientä paniikkia oli ajatuksissa, mutta komensin pomppivan sielun ruotuun, tyhjensin lasit ja jatkoin matkaa vain nähdäkseni hain. Hui hai, hengissä edelleen.
Madeira
Oli muuten hyvää ruokaa.
Englannissa ja Ranskassa pääsen käymään säännöllisen epäsäännöllisesti. Sukulaiset, you know. Englannissa asuessa maasta tuli minulle jollain tapaa rakas, etenkin sen maseudusta.
Roomaan tahtoisin uudestaan.
...niin että minnekäs en tahtoisi uudestaan...
Ja olipa maa mikä tahansa, minä tunnun näkevän siellä vain eläimiä, kiviä ja maisemia. Ehkä joku päivä opin näkemään paremmin myös ne ihmiset.
Ranskalainen kissa
Apinanpoikanen Rooman eläintarhassa.
Ei ole ihme, että eläimet vievät kaiken huomioni melko usein. Katso nyt tätäkin. Mitähän hän ajattelee.
Jepjep. Tästä asenteesta yritän oppia.
Ystävyys ei katso rotua tai kokoa. Eikä edes aikaa tai paikkaa.
Ja lopuksi vielä sellainen kommentti, että matkakuumeen lisäksi minulla taitaa juuri nyt olla myös jonkinlainen ikäkriisi. Näihin kuviin ja tunnelmiin, todistan itselleni, että joskus olen ollut myös nuori. Vastuussa vain seuraavasta hetkestä. Vapaa liikkumaan.
Ja sitten paluu todellisuuteen. Menin peilin eteen ja tein kuvassa olevan ilmeen. Ihan samalta minä näytän vieläkin. Minulla mitään kriisiä ole!!
Maailma on hieno paikka. Täällä eksyminen on aina seikkailun arvoista.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti